Lasten kiipeilyryhmät

fas fa-chevron-down

KIIPEILYKOULU & TALENT

Tarjoamme lajista innostuneille junnuille mahdollisuuden säännölliseen harjoitteluun muutaman eri ryhmän avulla! Ryhmien erot ovat siinä, miten harjoittelua painotetaan. Kiipeilykoulussa harjoittelu tapahtuu enemmän pelien ja leikkien kautta, Talent sisältää enemmän tavoitteellisempaa kiipeilytreeniä. Junnuryhmiemme kautta onkin kulkenut useampi tyyppi kiipeilemään kansalliselle ja jopa kansainväliselle tasolle!

Kiipeilyä kannattaa ehdottomasti tulla kokeilemaan itsenäisesti huoltajan kanssa ennen ryhmiin sitoutumista.

Kiipeilykoulu - Tule mukaan seikkailuun!

Lasten kiipeilykoulussa tutustutaan kiipeilyn perusteisiin pelien, leikkien ja haasteiden kautta. Tärkeässä osassa on rento yhdessä tekeminen, jossa kaikki saavat olla ja oppia juuri omalla tasollaan. Mitään aikaisempaa kokemusta kiipeilystä ei tarvitse olla, mutta kiinnostus lajiin olisi hyvä olla!

Kiipeilyn kautta lapsi oppii tärkeitä kehonhallintaan liittyviä taitoja ja tunnistamaan hyvin omat fyysiset ja psyykkiset rajansa. Lajissa keskeisessä osassa on itsensä ylittäminen ja itseluottamuksen löytyminen. Ryhmässä toimiminen antaa mahdollisuuden myös sosiaalisten taitojen oppimiseen ja kehittämiseen.

Kiipeilykoulu on suunnattu 7 - 14 -vuotiaille lapsille.

Ryhmät

LAUANTAI
1. RYHMÄ klo 10:00-11:00
2. RYHMÄ klo 11:15-12:15
Ohjaaja: Juho Kokkonen
Kauden hinta 285€ (sis. 16x treenit tammi-toukokuussa), sisaralennuksella lisäsisarukset hintaan 250€.

Aloitus 20.1.

MAANANTAI
3. RYHMÄ klo 17:00-18:00
Ohjaaja: Ruusu Jääskeläinen
Kauden hinta 285€ (sis. 16x treenit tammi-toukokuussa), sisaralennuksella lisäsisarukset hintaan 250€.

Aloitus 15.1.

Maksut - peruutukset - ehdot

Maksu suoritetaan ensimmäisellä kerralla tai laskulla. Kiipeilykouluun sitoudutaan mukaan koko kaudeksi. Väliinjääneitä harjoituskertoja ei korvata rahallisesti, mutta poissaolot voi korvata vapailla kiipeilykerroilla yogaROCKSin aukioloaikoina, vanhemman valvonnassa. Korvausmahdollisuus voimassa vain käynnissä olevan kauden ajan.

Mikäli kiipeilykouluja joudutaan perumaa yogaROCKSista riippumattomista syistä, maksua ei palauteta, vaan menetetyt kerrat kompensoidaan maksuttomilla kiipeilykerroilla.

Ilmoita lapsen nimi ja ikä sekä huoltajan nimi, sähköposti ja puhelinnumero sekä tieto, jos haluat maksaa laskulla.

Ilmoittautuminen ja lisätiedot

Talent-ryhmä - Treeni-intoisemmille junnuille!

Talent-ryhmä kokoontuu sunnuntaisin tavoitteellisemman treenin parissa. Ryhmä sopii kaikille nuorille, jotka haluavat aktiivisesti kehittyä kiipeilijöinä. Vasta-alkajille suosittelemme lajiin tutustumista ainakin yhden kiipeilykoulukauden ajan.

Ryhmät

SUNNUNTAI
klo 11:00-12:00
Ohjaajat: Antti Inkinen & Eero Virtanen
Kauden hinta 290€, sisaralennus 250€. Hinta sisältää 13 treenikertaa tammi-toukokuussa.

Aloitus 21.1.

Viikkotreenien lisäksi talenteille kuuluu yksi oma ilmainen treenikerta per viikko. Lahtiliigaan talentit saavat osallistua alennettuun 5€ hintaan.

Maksut - peruutukset - ehdot

Maksu suoritetaan ensimmäisellä kerralla tai laskulla. Talenttiin sitoudutaan mukaan koko kaudeksi. Väliinjääneitä harjoituskertoja ei korvata rahallisesti, mutta poissaolot voi korvata vapailla kiipeilykerroilla yogaROCKSin aukioloaikoina. Korvausmahdollisuus voimassa vain käynnissä olevan kauden ajan.

Mikäli talent-ryhmiä joudutaan perumaa yogaROCKSista riippumattomista syistä, maksua ei palauteta, vaan menetetyt kerrat kompensoidaan maksuttomilla kiipeilykerroilla.

Ilmoita lapsen nimi ja ikä sekä huoltajan nimi, sähköposti ja puhelinnumero sekä tieto, jos haluat maksaa laskulla.

Ilmoittautuminen ja lisätiedot
Image